Bassoa saa pienestäkin kannusta

Miksi?

Miksi subbareita käytetään?

Kaiutinpaikat ovat parantuneet Autoissahan on kaiuttimet valmiina?

Toki. Nykyään käytännössä kaikissa autoissa on uutenakin jo kaiuttimet ja soitin. Autojen kaiutinpaikat ovat parantuneet huimasti viimeisten kolmenkymmene vuoden aikana. Nykyään paikat on edessä yleensä 2-tie erillissarjalle, useimmiten 6½” basso oven alareunassa ja diskantti oven yläreunassa tai kojetaulun yläreunassa. Paljon parempi kuin 4″ kaiutin kojetaulun alapuolella huutamassa nilkkoihin päin. Iso parannus musiikinkuuntelun hyväksi ja helpottaa kaiutinten päivittämistä paremmilla jälkikäteen.

Mutta hyvälaatuisia kaiuttimia ( saati sitten vahvistimia ) autotehtaat eivät autoihin asenna. Poislukien toki kallimmat autot joissa voi olla erinomaisenkin hyvä stereolaitteisto mahdollista hankkia lisävarusteena tai jopa vakiona. Nyt Kuvassa muuan japanilaisen auton ( vm 2007 ) alkuperäinen ovikaiutin puhutaan “tavallisten ihmisten” tavallisista autoista. Puhumattakaan erillisistä subwoofereista jotka tuottavat oikeasti sitä kunnollista bassotoistoa. Niitä on hyvin harvoissa autoissa. No okei, muutamien saksalaismerkkien kohtuuhintaisissa autoissa on usein tehdasasenteisia “subwoofereita”  joita suorituskykynsä puolesta voisi kutsua ennemmin lisämidbassoiksi. Matalalle ulottuvaa ja voimakasta bassotoistoa niillä ei saada aikaan. Toki on olemassa poikkeuksia jotka vahvistivat säännön, mutta pääsääntöisesti kaiutinelementtien laatu ei juurikaan ole parantunut alkuperäiskaiuttimissa enää aikoihin. Päinvastoin jopa huonontunut.

Miksi hyvää bassoa ei autoon laiteta tehtaalla?

Raha ratkaisee. Autotehdas tekee niin suuria määriä autoja, että muutamankin kympin säästö on jo iso raha, puhumattakaan vaikka sadan tai kahden sadan euron säästöstä autoa kohden. Kaikki autoilla ajavat eivät ole kiinnostuneita kuuntelemaan musiikkia tai ainakaan maksamaan autostaan yhtään enempää siksi että äänentoisto olisi parempi. Ehkä joskus tulevaisuudessa autoissa on kunnolliset paikat subwoofereillekin vakiona? Aivan kuten nykyään on jo kohtuuhyvät erillissarjan paikat edessä joista ei ollut tietoakaan 20 vuotta sitten, myös tämä on hyvin mahdollista. Jälkikäteen asennettavat parannukset ( erillissarjat, led-valot, alumiinivanteet, soitinten bluetooth ja USB-ominaisuudet jne ) ovat ennemmin tai myöhemmin tulleet myös autojen vakiovarusteiksi.

Ehkä kymmenen vuoden päästä ilmestyvät markkinoille kaiutinadapterien ja soitinadapterien lisäksi myös autokohtaiset subwoofer-adapterit? Toivottavasti, se helpottaisi bassotoiston parantamista useimmille kuuntelijoille riittävälle tasolle.

Mitä haittaa subbarista on autolle?

Niin kauan kuin puhutaan normaalivoimakkuuksilla tapahtuvasta musiikinkuuntelusta, niin EI YHTÄÄN MITÄÄN. Kaikki kommentit auton latureiden hajoamisista tai runkorakenteiden vaurioitumisista, lasien hajoamisista jne ovat täysin turhaa höpötystä niin kauan kuin puhutaan normaalilla äänenvoimakkuudella tapahtuvasta äänentoistosta. Ja tähän kategoriaan mahtuu niinkin lujaa soivat järjestelmät että suurin osa ihmisistä ei sellaisia ole kuunnellut koskaan.

Asia on erikseen sitten äänenpainekilpailuissa joissa koko auto rakennetaan vain tuottamaan mahdollisimman paljon painetta. Tällaisten projektien rinnastaminen normaaleihin autoihin rakennettaviin hifijärjestelmiin on sama kuin vertaisi etanolikäyttöistä kiihdytysautoa mamman kauppakassiin. Joten järki käteen kun joku kertoo seuraavan kerran miten “kaverin tutun autosta lensi kaikki lasit tielle kun basso löi”, ei ihan välttämättä ole totta…..

Mitä hyötyä subbarista on?

Autolle siitä ei ole mitään hyötyä. Musiikista nauttivalle kuljettajalle ja matkustajille siitä on paljonkin iloa. Auto on paikka jossa ihmiset voivat kuunnella musiikkia paljon vapaammin kuin kotonaan. Ajellessa voi soittaa musiikkia niin isolla kuin haluaa vaikka koko matkan ajan. Monella ei ole tilaa/mahdollisuutta tätä tehdä kotonaan, varsinkaan mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Autossa bassotoisto on aika helppoa saada toimimaan ( kotona se on PALJON vaikeampaa/kalliimpaa ). Pitkää matkaa väsyneenä ajaessa kunnon revittely stereoilla matkan aikana saa mielen paljon virkeämmäksi ja jaksaa taas jatkaa matkaa ilman pelkoa nukahtamisesta.

Eli SE TUNNE on se juttu. Fiilis josta nauttii kun musiikki soi hyvin ja/tai lujaa. Juuri niin kuin itse haluaa sen soivan.

Subbarin käyttäjien kaksi ääripäätä lienee vanhempi henkilö joka haluaa kuunnella musiikkia mahdollisimman luonnonmukaisella äänentoistolla autossaan. Tämän onnistuminen vaatii subbarin. Ilman matalia taajuuksia muuten hyvä laitteisto kuulostaa kannettavalta cd-soittimelta, ääni on ohut ja voimaton. Toinen ääripää on nuori kaveri joka käytännössä asuu vapaa-ajat autossaan ja nauttii siitä kun basso kuuluu kavereillekin paljon aikaisemmin kuin auto näkyy ja autossa on aina bileet kun sillä liikutaan. Näiden ääripäiden välillä on sitten vaikka kuinka monta erilaista tapausta. Eipä ole ihme, että sama subbari ei käy kaikille.

Seuraavaksi kannattaa lukea  osio Miten? Siellä kerrotaan miten bassoa saadaan, miten basso toimii, miten eri asennukset toimivat jne jne